torstai 16. helmikuuta 2017

Vastaus on Kanada

Kanadan pääministeri Justin Trudeau on lähes kaikkea sitä mitä naapurinsa Donald Trump ei ole. Trudeau puhui torstaina Euroopan parlamentissa Strasbourgissa korostaen avoimuutta, demokratiaa, moniarvoisuutta ja suvaitsevaisuutta - arvoja, jotka yhdistävät Eurooppaa ja Kanadaa.

Trudeau alleviivasi kuinka olemme yhdessä ensimmäisinä taistelemassa ilmastonmuutosta vastaan ja ihmisoikeuksien puolesta ja kuinka EU ei ole vain tärkeä vaan välttämätön koko maailmalle.

Aplodit olivat pitkät. Niin pitkät, että kollegani kysyi jo ilkikurisesti, että onko tämä joku rock-konsertti. No ei, ei sentään, mutta sanat vain osuivat kohteeseensa aikana, jolloin yhteistä Eurooppaa lyödään sisältä ja ulkoa ja näitä arvoja, joiden vuoksi politiikkaa tehdään rikotaan sumeilematta.

Siinä ympäristössä myös Trudeau ja Kanadan kanssa eilen hyväksytty kauppasopimus CETA ovat saaneet enemmän kuin reilun osansa. Monet CETA:n vastustajat ovat kunnostautuneet aivan vastaavissa paheissa, joita Donald Trump ja hänen kannattajansa ovat levittäneet - valheiden keksimisessä ja levittämisessä. Ja samalla käytännön politiikassa laitavasemmisto ja vihreät ovat asemoituneet Trumpin kanssa samaan protektionistiseen leiriin.

Pakko myöntää, että pientä vahingoniloa tunsin, kun kuuntelin Trudeaun korostavan muun muassa ympäristönsuojelun merkitystä ja sitä kuinka meidän on huolehdittava myös siitä, että kauppasopimus hyödyttää tavallisia ihmisiä ja on mahdollisimman inklusiivinen. Kaikki keskeiset  painotukset olivat juuri niitä, joita koko länsimainen puoluekenttä keskustaoikeistosta liberaalien ja keskustavasemmiston kautta vihreisiin ja jopa laitavasemmistoon pitää arvokkaina. Ja juuri näiden arvojen käytännön toteutumista - esimerkiksi vapaakaupan tuomaa vaurastumista ja globaalia köyhyyden vähenemistä - vastaan osa tästä joukosta äänesti.

Onneksi olkoon tästä järjen ja omantunnon ohitusleikkauksesta, joka lopulta hyödyttää vain niitä, jotka haluavat liberaalin, vapauteen ja moniarvoisuuteen perustuvan yhteiskunnan hajoamista.



 

torstai 9. helmikuuta 2017

Venäjä pelaa jo täysillä Ranskan vaaleissa



Venäläinen sanomalehti Izvestija julkaisi viikonloppuna Wikileaksin perustajan Julian Assangen haastattelun, jossa tämä kertoi, että on Ranskan vaaleihin on odotettavissa uusia paljastuksia. Assangen mukaan hänellä on kompromettoivaa aineistoa, joka koskee itsenäisenä ehdokkaana kampanjoivan Ranskan entisen talousministerin Emmanuel Macronin henkilökohtaista kirjeenvaihtoa silloisen ulkoministeri Hillary Clintonin kanssa.

Pari päivää myöhemmin Wikileaks julkaisi Clintonin kampanjapäällikön, John Podestan maileista hakkeroidun viestin, jossa Manuel Valls kutsuu Clintonin tai tämän edustajan pyöreän pöydän illalliselle eurooppalaisten poliittisten vaikuttajien kanssa, jossa yhtenä teemana on menestyksellisen poliittisen ja taloudellisen narratiivin kehittäminen oikeistoa ja populisteja vastaan. 

Jos tämä oli Assangen suuri paljastus, niin ohuissa kantimissa oli. Tärkeintä ei kuitenkaan ole sisältö vaan mielikuva, joka haastattelusta syntyi.

Assange ja Wikileaks toimivat Venäjän välineinä USA:n presidentinvaaleissa ja Ranskaa koskevat paljastukset ja niiden paisuttaminen ovat tälle luontevaa jatkoa.Tässä vaiheessa on paikallaan muistuttaa, että joukko Vihreitä Euroopan parlamentin jäseniä esitti taannoin Nobelin rauhanpalkinnon myöntämistä Assangelle.

Kiinnostaa huomata kuinka avoimesti ja peittelemättä Assange on juoksupojan asemaansa asettunut ja kuinka Venäjän informaatio-operaation kohteeksi on nyt valikoitu vaalien suosikiksi noussut Macron.

Republikaanien ehdokas Francois Fillon, joka näyttää nousseen Kremlin suosikkiehdokkaaksi, on käytännössä upottanut itsensä perheenjäsentensä palkkaamiseen liittyvään skandaaliin, jonka Marine Le Penin trollitehdas on brändännyt penelopegateksi. Sosialistien Benoit Hamon taas on muitten takana ja jos petraisi, niin ilmeisesti lasketaan epävarmuutta luovaksi ehdokkaaksi, jonka menestys ei olisi haitaksi epävakautta suosivalle Venäjälle. On siis oletettavaa, että Macron pysyy tulilinjalla.

Macronia vastaan on hyökätty muun muassa väittämällä, että hänellä on suhde  Ranskan radion johtajan Mathieu Galletin kanssa. Macron on kuitannut esitetyt väitteet huumorilla. Niiden alkuperää ei myöskään ole esitetty. Venäläinen Sputnik taas julkaisi uutisena, että varakas gay-lobby tukee Macronin kampanjaa. Juuret tähän väitteeseen oli napattu Republikaanien kansanedustajan ja Ranska-Venäjä -ystävyysryhmän vetäjän Nicolas Dhuicqin haastattelusta

Marine Le Pen itse taas näyttää väistävän oman skandaalinsa valheilla ja luottamalla kannattajiensa rajattomaan uskoon itseensä ja omaan puolueeseensa. Front National käytti muun muassa vastoin parlamentin sääntöjä varoja puoluetyöntekijöidensä palkkaukseen niin, että nyt parlamentti perii takaisin lähes 300 000 euron summaa. 

Samaisessa Izvestijan jutussa FN:n edustaja sanoo, että syynä on vain parlamentin entisen puhemiehen Martin Schulzin ja Marine Le Penin välinen riita, mikä on jälleen yksi paksu valhe. Uusimpana käänteenä Le Pen on haastanut Europarlamentinpääsihteerin Klaus Wellen ja EU:n petoksentorjuntaviraston OLAFin johtajanGiovanni Kesslerin oikeuteen vaatien heiltä symbolista yhden euron korvausta moraalisesta ja materiaalisesta vahingosta. Likainen kampanja on vasta alussa.


Lisäys 13.2.

Tämän päivän FT:ssä Macronin kampanjapäällikkö Richard Ferrand sanoo, että Venäjältä on tullut heille satoja ellei tuhansia hakkerointiyrityksiä ja että Russia Today ja Sputnik levittävät valheellisia tietoja.

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Mayn Brexit-puhe: Hurskastelua, humpuukia ja uhkailua


Britannian pääministeri Theresa May piti tiistaina suuren puheensa, jossa hän asetti maansa brexit-tavoitteet. 

May on hyvä esimerkki siitä, että kun poliitikko esiintyy asiallisesti ja vakavasti, niin häneen myös suhtaudutaan vastaavasti. Näin siitä huolimatta, että Mayn tiistainen brexit-puhe sisälsi kiristystä, uhkailua, totuuden poluilta poikkeamisia, toiveajattelua, hurskastelua ja humpuukia. Toki myös ihan asiallisia erotavoitteitakin.

“The result of the referendum was not a decision to turn inward and retreat from the world.”

Maahanmuuttovastaisuus sekä vaatimus palauttaa päätöksenteko omalle parlamentille, olivat erokampanjan merkittävimpiä käyttövoimia ja ne molemmat ovat nimenomaan sisäänpäin kääntyneitä vaatimuksia. Näkemys omista kauppasopimuksista tukee väitettä, että maailmasta ei kuitenkaan haluttu vetäytyä.

”Because Britain's history and culture is profoundly internationalist.”

Britannian historia on imperialistinen, ei internationalistinen. Ensimmäinen sanelee ja asettaa ehdot muille, toinen tekee yhteistyötä kansojen välillä samalla viivalla. Britannia voi olla nykyään taipuvainen internationalismiin, mutta ei se maan historiassa ole. Mayn esimerkki kansanyhteisöstä ainutlaatuisena globaalina suhteena on tästä oiva esimerkki.

“Britain is not the only member state where there is... a belief that diversity within Europe should be celebrated. And so I believe there is a lesson in Brexit not just for Britain but, if it wants to succeed, for the EU itself.”

Kyllä, ja se opetus oli nimenomaan, että rasismia ja nationalismia, noita Britanniassa(kin) eläviä diversiteetin vihollisia, ei pitäisi suvaita saati ravita. Seurauksena on vain suurempia ongelmia.

“At a time when together we face a serious threat from our enemies, Britain's unique intelligence capabilities...”

“And our intelligence capabilities – unique in Europe – have already saved countless lives in very many terrorist plots that have been thwarted in countries across our continent. After Brexit, Britain wants to be a good friend and neighbour in every way, and that includes defending the safety and security of all of our citizens.”

On tulkinnanvaraista se onko kiritystä tai uhkailua se, että neuvottelukontekstissa tuo esiin sen hyvän mitä tarjoaa toiselle neuvotteluosapuolelle, mutta ei se ainakaan kaukana siitä ole, semminkin kun tämä sama asia on toistettu puheen kolmessa eri kohdassa!!

“Free Trade Agreement.. This agreement should allow for the freest possible trade in goods and services between Britain and the EU's member states.”

Vapain mahdollinen tapa on EU:n sisämarkkinat. Kaikki muut tavat ovat vähemmän vapaita. Vapaakauppasopimuksista käytävät neuvottelut kestävät useita vuosia, esimerkiksi Kanadan kanssa CETA-neuvottelut aloitettiin vuonna 2009.  Lisäksi vapaakauppasopimusten hyväksyminen on yhä vaikeampaa, kun niitä herkästi tulkitaan sekasopimuksiksi, joihin tarvitaan kansallisten parlamentien hyväksyntä. Mayn sopimusmalli on sellainen, joka voisi olla maalissa joskus vuoden 2025 paikkeilla, jos hyvin menee.

“I want to remove as many barriers to trade as possible.”

Juuri tätä ennen May oli sanonut aivan oikein, että epäilee ettei Britannia voi jatkaa sisämarkkinoilla. Brexit tuo uusia kaupan esteitä. Se ei poista niistä ainuttakaan. Ainoa mitä May voi neuvotteluissa tehdä, on estää esteiden kasvamista kohtuuttomiksi, ei alentaa tai poistaa nykyisiä.

“We would have the freedom to set the competitive tax rates and embrace the policies that would attract the world's best companies and biggest investors to Britain. And – if we were excluded from accessing the Single Market – we would be free to change the basis of Britain's economic model.”

Siinä oli selkein uhkaus. Veroparatiisi Britannia houkuttelisi yrityksiä puoleensa mikäli sitä ei päästetä sisämarkkinoille, joihin se ei edes halua suoraan vaan kauppasopimuksen kautta ja maksuosuuksistaan luopumalla.

Ja lopuksi:

” But one of the reasons that Britain's democracy has been such a success for so many years is that the strength of our identity as one nation, the respect we show to one another as fellow citizens..”

Tämän ovat maahanmuuttajat ja heidän jälkeläisensä saaneet kyllä huomata viime aikoina. 

Timo Soinin mielestä Mayn puhe oli selkeä ja linjakas. Minun mielestäni se ei ollut kumpaakaan. 



torstai 15. joulukuuta 2016

Luotettava politiikka vaatii luotettavaa viestintää



Reilut kolmekymmentä vuotta sitten olisi ollut absurdia sanoa, että YLE:n poliittinen riippumattomuus on vaarantunut. Silloin puhuttiin lähinnä tasapuolisuudesta, joka toteutui kuin useimmat puolueet saivat viestinsä julkisuuteen. Noina aikoina TV kakkonen oli Kepun läänitys, ruotsinkieliset toimitukset RKP:n reviiriä ja muu osa talosta lähinnä demareiden liekanuorassa, vahvalla kansandemokraattisella otteella maustettuna. Kokoomus oli Ylen marginaalissa.
 
Vasemmistolaiseen ideologiaan kuului ajatus siitä, että kaupallinen media on osa kapitalistista järjestelmää, siksi luonnostaan epätasapuolinen ja mainostajistaan riipuvainen. Siksi Yle. 

Keskustalla oli maakuntalehtien verkostonsa, jonka rinnalle osa Ylestä valjastettiin toistamaan puolueen edunvalvontaroolia palvelevaa aluepoliittista narratiivia.  

Kokoomus puolestaan oli sekä ulkona Ylestä että yksityisen tiedonvälityksen kannalla, jolloin puolue on aina ollut Ylen suhteen muita viileämpi. 

2000-luvulla sanomalehdet ovat hylänneet puoluesuhteensa, julkisen palvelun Yleisradioon kohdistuu säästö- ja uudistumispaineita ja yksityinen media taistelee kannattavuudestaan ja on huolissaan kilpailutilanteesta Ylen kanssa. Tasapuolisuuden on korvannut vaatimus riippumattomuudesta, joka nähdään objektiivisuuden edellytyksenä. Mediatalojen ulkopuolella sosiaalinen media luo suoran väylän politiikasta kansalaisille ja epäsosiaalinen valhemedia tätä vääristävän väylän.

Kaikki puolueet eivät ole päivittäneet viestintäpoliittista tilannekuvaansa tähän aikaan. Etenkin Keskusta näyttää pysyneen yhä viime vuosisadalle sitoutuneena edunvalvojana. Puolue on ainoastaan päivittänyt aluepoliittisen narratiivinsa 2000-luvulle kahden ytimen ympärille, jotka ovat biotalous ja kaivostoiminta. Kaivostoiminnan keskustalainen kruununjalokivi oli puolestaan Talvivaara-Terrafame, jota sohaistessaan Yle osui pääministeripuolueen kipeään hermoon.

Tuskasta huolimatta pään pitäisi pysyä viileänä. Yhdenkään puolueen etua ei palvele se, että Yleisradion riippumattomuus kyseenalaistuu.

Kun monenlainen epäluotettava tiedonvälitys eri syistä tulee yhä suositummaksi, niin tarvitaan luotettava, julkisesti rahoitettu uutis- ja ajankohtaisohjelmia tuottava tiedonvälittäjä, joka keskittyy televisio- ja radiotoiminnan kovaan ytimeen. Sellainen kuin Ylen pitäisi olla.   

Se, että viime aikoina on esitetty epäilyjä ja väitteitä siitä, että poliitikot ja eritoten pääministeri olisivat vaikuttaneet Ylen uutis- ja ajankohtaisohjelmien sisältöön ja aihevalintoihin, on niin vakavaa, että asia on tutkittava perusteellisesti.

Jos julkisen yleisradioyhtiön riippumattomuus asetetaan kyseenalaiseksi, se viime kädessä toimii vain valhemedian ja sen kyljessä asuvan populismin hyväksi, joka legitimoi omat valheensa ajatuksella, että muutkin valehtelevat.

Junnu Vainion sanoin ajalta, jolloin Neuvostoliitto oli vielä olemassa:

”Hiljaa kiroo toinen veli,
läskinaama valhenteli
mutta toinen sanoo "joutavaa"
Jokaisenhan pitää antaa
näyttää omaa propagandaa
lepyttää mies toista soutavaa”

Yle-keskustelussa on lipsuttu useille sivuraiteille ja ryhdytty puhumaan muun muassa organisaation laajuudesta ja työyhteisön hyvinvoinnista. Roskaa. Olennaista on vain se onko toimituksellinen johto ottanut vastaan poliittista painostusta ja ohjannut toimituksellista sisältöä tämän painostuksen perusteella siten, että se on vaikuttanut uutis- ja ajankohtaislähetysten sisältöön. Sen selvittämiseksi Suomessa on kyllin monta pätevää, luotettavaa ja poliittisesti riippumatonta ihmistä, joille Ylen hallintoneuvosto tahi hallitus voisi halutessaan tehtävän antaa.