maanantai 22. lokakuuta 2012

Persujen marttyyripolitiikka on opeteltua taktiikkaa

Minun on jo pitkään pitänyt kirjoittaa eurooppalaisten populistipuolueiden yhteisistä menettelytavoista. Nyt kun kuntavaaleihin on enää vajaa viikko aikaa, on korkea aika tarttua asiaan.

Toinen kimmoke tuli Hesarin päätoimittaja Mikael Pentikäisen kolumnista, jossa hän antaa kehittämisohjeita Persuille otsikolla "Tuplajytky voi järisyttää politiikkaa."

Pentikäisen mukaan "Pe­rus­suo­ma­lai­sis­ta voi tul­la kes­tä­vä po­liit­ti­nen il­miö vain, jos puo­lue myös kan­taa vas­tuu­ta." Tämä tarkoittaa, että avainpaikoille pitää istuttaa ihmisiä, jotka eivät vain vastusta kaikkea. Toinen neuvo on, että Soinin pitää alkaa kasvattaa itselleen seuraajaehdokkaita.

Noinkohan Pentikäisen neuvot kuitenkaan auttaisivat populistipuoluetta? On nimittäin niin, että populistisia liikkeitä Euroopassa yhdistää muutama seikka, joista muun muassa EPP-puolueen ajatuspaja CES on julkaissut parikin erinomaista Florian Hartlebin kirjoittamaa kirjasta.

Ensinnäkin populismi esittää itsensä eräänlaisena "anti-eliittinä" ja samalla "anti-isminä" olipa kyse islamista, vanhoista puolueista, globalisaatiosta tai Euroopan yhdentymisestä. Ilman vastustavaa elementtiä ei ole populismia. Vastuulliset Perussuomalaiset poliitikot voivat huoletta liittyä heitä lähinnä oleviin vastuullisiin puolueisiin. Niin on muuten siellä täällä tapahtunutkin.

Toisekseen on kysymys johtajasta ja johtajuudesta. Toki voi olla, että Soinin jälkeen joku saattaa onnistua Persujen johdossa, mutta valtaisasti todennäköisempää on, että niin ei käy. Populistijohtajan pitää täyttää tarina, jossa hän on uskottavasti kadunmiehen puolustaja ja sellaiseksi kasvanut. Hänen on osoitettava väsymättömyyttä ja taistelunhalua ja samalla pidettävä omat joukkonsa uskollisina ja tyytyväisinä.

Yhdessä suhteessa Soinin perilliset ovat tosin oppineet menettelemään kuin johtajansa. Se on temppu, jota Hartleb kutsuu "teeskennellyksi viattomuudeksi". Johtaja näkee olevansa uhri, jonka media ja vanhat puolueet ovat vääryydellä leimanneet.

Loukkaantuminen, ruikutus ja vikinä milloin mistäkin asiasta ei ole siis sattumaa. Marttyyripolitiikka on opeteltu taktiikka, jota populistit harjoittavat kaikkialla Euroopassa. Nationalistit ovat kansainvälistä väkeä, eikä ole mikään sattuma, että Soini ja Persut pitävät hyviä yhteyksiä moniin muihin vastaaviin puolueisiin eri puolilla Eurooppaa. Ulkomaailman parhaat käytännöt ja taktiikat ovat vaihtotavaraa niiden keskuudessa, jotka antavat itsestään ulkomaailman vastaisen kuvan.

Mutta mitä pitäisi tehdä seuraavan kerran kun Persu loukkaantuu ja ruikuttaa väärinkohtelua? Olisiko vanha lastenkasvatuskeino paikallaan? Karkkia (julkisuutta) ei tipu vaikka kuinka itket ja potkit kaupan lattialla. Ja yritäs olla nyt ihmisiksi niin kuin muutkin lapset, niin katsotaan sitten kun olet rauhoittunut, että oliko siellä mitään järkevää sanottavaa!

2 kommenttia:

  1. Persuille ei todellakaan tarvitsisi antaa ainakaan näin suurta määrää ilmaista julkisuutta.

    Mutta kannattaa otta huomioon että koska kaiken vastustaminen on hyvin paljon helpompaa kuin yhdenkään asian kannattaminen tai varsinkaan edistäminen, ovat persuaktiivit paljon ulospäin aktiivisempaa väkeä kuin oikeat poliitikot.

    Iltapäivälehdet tietysti rakastavat persuja, koska sieltä irtoaa aina rehevä lausuma kysymykseen kuin kysymykseen. Oikeilla puolueilla ja oikeilla poliitikoilla ei ole mahdollisuutta huitaista asiat käsitellyiksi pelkän letkautuksen vaivalla.

    VastaaPoista
  2. Tuoltahan se vähän on näyttänyt. Pitäisi olla suorasanainen ja pysyä omalla kannallaan tuli mitä tuli vähän Lipposen tyyliin: "So what?" Ruikutuksen sijaan aggressiivista uhoa annos olisi paikallaan. No, nyt kun päätin olla enää äänestämättä tässä elämässä ja keskittyä selviytymään nämä loput vuodet se on sama kuka on vastuullinen ja kuka vastuuton.

    VastaaPoista