Syksyn lehdet

Saska Saarikoski kirjoittaa tuoreessa Suomen Lehdistössä amerikkalaislehdistön tilasta. Lukuisten lehtikuolemien jälkeen tilanne on se, että paikallislehdet näyttävät pärjäävän yllättävän hyvin, samoin muutama iso valtakunnallinen näyttää selviytyvän. Vaikeuksissa on osavaltiotason lehdistö, joka ei löydä paikkaansa. 

Tulokehitys on muuttunut niin, että kun aiemmin ilmoitustuloista kertyi noin 90 prosenttia, niin nyt ilmoitustulojen osuus on laskenut puoleen ja toinen puoli tulee tilaajilta.

En tiedä miten Suomessa sanoma- ja paikallislehtien tulokehitys on muuttunut, mutta jotain tuttua tässä on. Veikkaan, että meilläkin ollaan yhä vahvemmin tilaajien varassa.

Samaan aikaan aika moni lehti tarjoaa lukijoilleen yhä köyhempää sisältöä.  Toimitusten irtisanomiset ja sisällön oheneminen tarkoittaa suoraan sitä, että lukija saa yhä heikompaa vastinetta kallistuvalle tilausmaksulle. Vain laiskuus, vanhojen lukijoiden uskollisuus sekä heikosti kehittyneet kilpailevat alueelliset nettisisällöt pitävät muutamia maakuntalehtiä hengissä.

Ennusteeni on, että näemme vielä viiden vuoden sisällä muutaman lehtikuoleman. Niistä osa varmasti kauniisti naamioidaan fuusioiksi. Sillä tavoin pidetään kiinni viimeisistä tilaajista, jotka eivät huomaa tulleensa huijatuiksi.

Toinenkin mahdollisuus olisi. Odotan vahvaa alueellista lehteä, joka lähtee tietoisesti uimaan vastavirtaan, satsaa pitkiin juttuihin ja kantaaottavaan journalismiin. Ei pelkää keskustelua eikä konflikteja. Luulen, että saan odottaa turhaan.

Varovaisuuden logiikka johtaa hiljaiseen näivettymiseen, jossa paradoksaalisesti ollaan yhä sensitiivisempiä kutistuvan ilmoittajajoukon edessä ja samalla unohdetaan, että vastuu tilaajille on suurempi kuin kenties koskaan!

Kustannussäästöjen logiikka johtaa sisällön monistamiseen. Kun mediatalot omistavat sekä alue- että paikallislehtiä ja eri alueiden lehdet käyttävät yhteisiä sisältöjä, niin sama juttu ilmestyy alue- ja paikallisversioiden lisäksi netissä ja ehkä vielä videoversionakin.

Tämän myötä toimituksiin on kaivattu moniosaajia, mikä tarkoittaa sitä, että osaa esimerkiksi puhua ääneen kameran edessä sen minkä on kerran kirjoittanut. Moniosaaja ei tarkoita sitä, että osaisi kirjoittaa sekä taloudesta että kulttuurista sujuvasti yhtaikaa tai erikseen. En tarkoita etteikö sellaisiakin toimittajia olisi, mutta näyttää työnantaja olevan kiinnostuneempi muodosta kuin sisällöstä. Lukija siinä häviää tietysti.

Ja kun lukija älyää häviävänsä, häviää myös omistaja. Sillä silloin häviää lehti.

Uteliaana odotan mitä tulee tilalle.