Luotettava politiikka vaatii luotettavaa viestintää

Reilut kolmekymmentä vuotta sitten olisi ollut absurdia sanoa, että YLE:n poliittinen riippumattomuus on vaarantunut. Silloin puhuttiin lähinnä tasapuolisuudesta, joka toteutui kuin useimmat puolueet saivat viestinsä julkisuuteen. Noina aikoina TV kakkonen oli Kepun läänitys, ruotsinkieliset toimitukset RKP:n reviiriä ja muu osa talosta lähinnä demareiden liekanuorassa, vahvalla kansandemokraattisella otteella maustettuna. Kokoomus oli Ylen marginaalissa.

 
Vasemmistolaiseen ideologiaan kuului ajatus siitä, että kaupallinen media on osa kapitalistista järjestelmää, siksi luonnostaan epätasapuolinen ja mainostajistaan riipuvainen. Siksi Yle. 

Keskustalla oli maakuntalehtien verkostonsa, jonka rinnalle osa Ylestä valjastettiin toistamaan puolueen edunvalvontaroolia palvelevaa aluepoliittista narratiivia.  

Kokoomus puolestaan oli sekä ulkona Ylestä että yksityisen tiedonvälityksen kannalla, jolloin puolue on aina ollut Ylen suhteen muita viileämpi. 

2000-luvulla sanomalehdet ovat hylänneet puoluesuhteensa, julkisen palvelun Yleisradioon kohdistuu säästö- ja uudistumispaineita ja yksityinen media taistelee kannattavuudestaan ja on huolissaan kilpailutilanteesta Ylen kanssa. Tasapuolisuuden on korvannut vaatimus riippumattomuudesta, joka nähdään objektiivisuuden edellytyksenä. Mediatalojen ulkopuolella sosiaalinen media luo suoran väylän politiikasta kansalaisille ja epäsosiaalinen valhemedia tätä vääristävän väylän.

Kaikki puolueet eivät ole päivittäneet viestintäpoliittista tilannekuvaansa tähän aikaan. Etenkin Keskusta näyttää pysyneen yhä viime vuosisadalle sitoutuneena edunvalvojana. Puolue on ainoastaan päivittänyt aluepoliittisen narratiivinsa 2000-luvulle kahden ytimen ympärille, jotka ovat biotalous ja kaivostoiminta. Kaivostoiminnan keskustalainen kruununjalokivi oli puolestaan Talvivaara-Terrafame, jota sohaistessaan Yle osui pääministeripuolueen kipeään hermoon.

Tuskasta huolimatta pään pitäisi pysyä viileänä. Yhdenkään puolueen etua ei palvele se, että Yleisradion riippumattomuus kyseenalaistuu.

Kun monenlainen epäluotettava tiedonvälitys eri syistä tulee yhä suositummaksi, niin tarvitaan luotettava, julkisesti rahoitettu uutis- ja ajankohtaisohjelmia tuottava tiedonvälittäjä, joka keskittyy televisio- ja radiotoiminnan kovaan ytimeen. Sellainen kuin Ylen pitäisi olla.   

Se, että viime aikoina on esitetty epäilyjä ja väitteitä siitä, että poliitikot ja eritoten pääministeri olisivat vaikuttaneet Ylen uutis- ja ajankohtaisohjelmien sisältöön ja aihevalintoihin, on niin vakavaa, että asia on tutkittava perusteellisesti.

Jos julkisen yleisradioyhtiön riippumattomuus asetetaan kyseenalaiseksi, se viime kädessä toimii vain valhemedian ja sen kyljessä asuvan populismin hyväksi, joka legitimoi omat valheensa ajatuksella, että muutkin valehtelevat.

Junnu Vainion sanoin ajalta, jolloin Neuvostoliitto oli vielä olemassa:

”Hiljaa kiroo toinen veli,

läskinaama valhenteli

mutta toinen sanoo "joutavaa"

Jokaisenhan pitää antaa

näyttää omaa propagandaa

lepyttää mies toista soutavaa”

Yle-keskustelussa on lipsuttu useille sivuraiteille ja ryhdytty puhumaan muun muassa organisaation laajuudesta ja työyhteisön hyvinvoinnista. Roskaa. Olennaista on vain se onko toimituksellinen johto ottanut vastaan poliittista painostusta ja ohjannut toimituksellista sisältöä tämän painostuksen perusteella siten, että se on vaikuttanut uutis- ja ajankohtaislähetysten sisältöön. Sen selvittämiseksi Suomessa on kyllin monta pätevää, luotettavaa ja poliittisesti riippumatonta ihmistä, joille Ylen hallintoneuvosto tahi hallitus voisi halutessaan tehtävän antaa.